Teatteriesitys Sinun, Margot 27.3.2025

Kevään teatteriretken kohteena oli Helsingin Kaupunginteatterin esitys Sinun, Margot. Teatteriretken vetäjä Leena-Maija Tuominen kertoo matkasta, jonka alku olikin hieman jännittävä:
"Kello on tavallisena torstai-iltana 17.15. Tähystelen jo hieman hädissäni suuntaan, mistä pitäisi ilmestyä bussi, joka veisi meidät Helsingin Kaupunginteatteriin. Kello 18.30 on alkamassa Sinun, Margot -näytelmän esitys. Bussia ei kuulu, soitan hätääntyneenä kuljettajalle – onneksi minulla on yhteystiedot. Kun kerron, että odotamme bussi, hämmästelee kuljettaja kiirettäni. Hänen muistiinpanojensa mukaan lähtö on klo 18.00. Kysyn missä hän on. ”Helsingin keskustassa” on vastaus. Yrityksistä huolimatta firman autoa lähempää ei löydy. Nyt vain odotamme hieman koleassa kevätilmassa ehdimmekö vai emme.
Teatteriin lähtijöitä on lähtöpaikan lisäksi odottamassa viidellä pysäkillä. Ryhdymme matkavastaavan kanssa soittelemaan. Olen ottanut varmuuden vuoksi puhelinnumerolistan mukaani. Puhelimet soivat ja hälyttävät, mutta vastaus tulee vain yhdeltä pysäkiltä. ”Ei minulla ole kännykkää mukana teatterissa. Laitoin kännykän äänettömälle jo kotona. En vastannut tuntemattomaan numeroon. Meteli oli niin kova etten kuullut soittoa”. Kauimmaiselta pysäkiltä sain vahvistuksen, että bussimme on nähty ajavan lähtöpaikan suuntaan. 
Ehdimme kuin ehdimmekin. Olin ennen bussisotkua huokaillut miten hankalaa teatteriretken järjestäminen olla. Tavallista useampi perui lähtönsä. Joku kertoi lähtevänsä, perui seuraavana päivänä ja päätti lopulta tulla ja minäkin olin sotkenut lippuasiaa."

Leena-Maija jatkaa kertomusta teatteriretkestä: "Paluumatkalla bussissa oli käynnissä iloinen ja tyytyväinen puheensorina. Menomatka oli vain lisäseikkailu. Meillä oli ollut onnistunut teatteriretki ja olimme nähneet koskettavan näytelmän. 
Näytelmä perustui Meri Valkaman esikoisromaaniin Sinun, Margot. Kirjassa viehättivät kuvaukset DDR:n, Itä-Saksan viimeisistä vuosista, lapsuuden unohdetut tapahtumat, salaperäiset kirjeet, äidin ja tyttären tulehtuneet välit, rakkaus jota ei olisi saanut olla olemassa, tyttären itsepäinen etsintä kaikesta siitä mitä hän ei tiedä.  Näyttämön autius ensin hämmensi, mutta lavastaja Antti Mattilan ajatus ”pieni ihminen isossa koneistossa” loi oikeat puitteet kaikille tapahtumille. Eikä näyttämö koko aikaa ollut tyhjä, välillä ajeltiin Trabantillakin. Tärkeässä osassa olivat myös valot ja videot (Toni Haaranen) sekä äänet (Eradj Nazimov). Katsomosta käsin oli helppo tuntea olevansa karussa Itä-Saksassa. Näyttelijöiden liikunnallisuus korosti hienosti tapahtumien kulkua ja etenemistä. 

Vilja (Satu Tuuli Karhu) on elänyt alle kouluikäisenä Berliinissä, missä hänen isänsä oli suomalaisen lehden kirjeenvaihtajana. Vaikka kirjeenvaihtajan ei pidä uskoa kaikkea mitä näkee ja mitä hänelle valtaapitävät kertoa, on Viljan isä (Martin Bahne) suuri Itä-Saksan ihailija. Vilja kasvaa aikuiseksi Suomessa. Isänsä kuoleman jälkeen hän löytää tämän jäämistöstä kirjenipun. Kirjeiden allekirjoituksena on aina ”Sinun, Margot”. Kirjeissä mies on Erich ja hänen tyttärensä Kastanja.  Viljan äiti (Sanna-June Hyde) ei halua tietää kirjeistä mitään ja Vilja päättää lähteä Berliiniin selvittämään kuka on salaperäinen Margot. Nuori nainen ei tinki tavoitteestaan, vaan etenee jääräpäisesti kohti kirjeiden kirjoittajan (Luise Seidel) tapaamista. 

Satu Tuuli Karhu kannattelee näytelmää alusta loppuun. Hänen roolinsa vaatii välillä jopa kaksi-vuotiaan kiukkupuuskien läpikäymistä. Karhu on vakuuttava kaikilla tasoilla. Hänen sitkeytensä päämäärän tavoittamisessa on astetta vimmaisempaa kuin romaanissa."