Itsepäinen Tuomas Bryggari

1950-luvun alussa syntyi ajatus eläkeläisten järjestäytymisestä. Monella taholla koettiin että kansaneläkelaki syrji ennen vuotta 1884 syntyneitä. Ensimmäisenä alkoivat koota voimia kommunistit. Eri puolille maata perustettiin vanhusten toimikuntia ja niistä kehkeytyi Eläkeläiset ry. Kommunistit suunnittelivat, että eduskuntavaaleissa he saavat kannattajikseen lähes puoli miljoonaa eläkeläistä. Monet vanhat sosialidemokraatit liittyivät Eläkeläiset ry:n alaisiin yhdistyksiin.

Sosialidemokraattinen puolueveteraani Tuomas Bryggari ryhtyi toimiin. Hän halusi perustaa eläkkeensaajille yhdistyksiä, jotka olisivat lähellä sos.dem. puoluetta. Hän lähti Pohjois-Espooseen Sorkin tilalle 80-vuotiaan entisen sos.dem. puolueen puheenjohtajan Väinö Tannerin luokse ottamaan selvää mitä mieltä Tanner on eläkkeensaajien järjestäytymisestä. Väinö Tanner ei pitänyt erillistä järjestäytymistä tarpeellisena. Eläkkeensaajat voisivat liittyä puolueen jäseniksi ja asiat voisi hoitaa puolueen kautta, oli Tannerin vakaa mielipide.

Tuomas Bryggari ei välittänyt Tannerin mielipiteestä, vaan oli mukana perustamassa 1961 Helsingin Kansaneläkkeensaajien yhdistystä.  Toinen yhdistyksen puuhakkaista perustajajäsenistä oli Kalle Altti. Helsinkiin syntyi vähitellen uusia yhdistyksiä mm. Tapanila ja Kirjatyöntekijät saivat oman yhdistyksen.  Kansaneläkkeensaajien Keskusliitto perustettiin sunnuntaina helmikuun 18. päivänä 1962. Uusi liitto kantoi huolta erityisesti vanhojen työeläkkeiden eriarvoisuudesta uusiin, vuoden 1962 jälkeisiin eläkkeisiin verrattuna. Huhtikuussa 1967 EKL:n lähetystö kävi sosiaaliministeri Matti Koivusen (SKDL) luona esittämässä vetoomuksen asiasta.

Kansaneläkkeensaajista eläkkeensaajiksi  

Eläkejärjestelmät alkoivat muuttua ja työeläkkeet tulivat ajankohtaisiksi. Yhdistysten nimet muuttuivat. Helsingin Kansaneläkkeensaajien nimi muutettiin Helsingin Eläkkeensaajien Yhdistykseksi 1968, jotta se paremmin vastasi eläkkeensaajien laajaa joukkoa. Parhaimmillaan nykyisen Helsingin Eläkkeensaajien jäsenmäärä oli n. 750 henkilöä. Jäsenmäärä väheni, koska Helsingissä alettiin perustaa eri kaupunginosiin omia yhdistyksiä.