Täällä Pohjantähden alla 10.10.2025
Syksyn ensimmäinen teatteriretki tehtiin perjantaina 10.10. Suomen Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle ja kulttuurilähettiläämme Leena-Maija Tuominen raportoi retkestä näin: "Täällä Pohjantähden alla Kansallisteatterissa, ohjaajana Lauri Maijala. Tieto tuli teatterilta keväällä. Päätin, että sinne pitää yhdistyksemme syksyinen teatteriretki tehdä. Liput menivät teatterilla kuin kuumille kiville. Sain Aleksis Kiven päiväksi liput hyviltä paikoilta. Sitten levisi tieto, että esitys kestää melkein neljä tuntia. Aika moni pohti ja päätyi siihen että liian pitkä.
Menomatkalla tunnelma oli odottava. Tiesimme, että väliaikoja on kaksi, joten ”eiköhän” sitä jaksa. Arja, yhdistyksemme matkavastaava oli tilannut bussin uudelta tuttavuudelta Hyvinkään Liikenteeltä. Bussi tuli noutamaan meidät ajallaan ja olimme teatterilla ajoissa. Väliajalla jo moni ihasteli ja vielä enemmän ihasteltiin kotimatkalla bussissa. Vähän synkkähän se oli, oli jonkun mielipide. Mutta synkkiä olivat ajatkin 1900-luvun alusta talvi- ja jatkosotaan.
Leena-Maija Tuominen kuvailee näkemäänsä Täällä Pohjantähden alla -esitystä ensi-illan jälkeen laajemmin blogikirjoituksessaani:
Suomen Kansallisteatterista poistuu ensi-illan jälkeen iso joukko tyytyväisenä hykerteleviä katsojia. Olimme kokeneet Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -näytelmää katsoessamme jotain, jolle ei oikein tuntunut eikä tunne nytkään löytyvän sanoja.
Lauri Maijala on sovittanut ja ohjannut näytelmän. Maijala on ansioitunut näyttelijä, ohjaaja ja tätä nykyä Lahden Kaupunginteatterin johtaja. Pohjantähti on hänen ensimmäinen ohjaustyönsä Kansallisteatterissa. Järkälemäisestä Pohjantähti-romaanista Maijala on muokannut melkein nelituntisen näytelmän, joka kohtaus kohtaukselta kasvaa hienoksi kokonaisuudeksi. Kaiken onnistumiseen on tarvittu yli kaksikymmentä näyttelijää, Kati Lukan lavastus, Auli Turtiaisen puvustus, Kalle Ropposen valosuunnittelu sekä Jani Rapon äänet ja musiikki, videosuunnittelusta vastaavat Pyry Hyttinen, Kati Lukka ja Kalle Ropponen.
Näytelmän vahvin viesti on se kaksijakoisuus, joka Suomeen jäi kansalaissodan jäljiltä. Pentinkulmalla eivät sen paremmin valkoiset kuin punaisetkaan yrittäneet peittää toisen osapuolen tekoja. Kummallakin puolella oli tapahtunut sellaista, jonka olisi suonut unohtuvan, mutta näin ei tapahtunut. Ja tilanne monelta osin vain paheni 1930-luvulla.
Kaikki alkoi tietysti Jussi Koskelan (Petri Manninen) ajatuksilla. Ja nopeasti hänen rinnalleen nousi Alma (Tiina Weckström). Heidän rinnallaan seurattiin nuoren Elinan (Wenla Reimaluodon) kasvamista iloisesta ”tytön hupakosta” Akseli Koskelan (Otto Rokka) vaimoksi ja sodassa kaatuvan pojan äidiksi.
Vahvimmillaan esitys oli hienoissa joukkokohtauksissa. Kun punalippu toisensa jälkeen hulmahti näyttämölle, oli helppo uskoa puna-aatteen voimaan. Enemmän lippumeri vahvisti käsitystä siitä miten sosialismin aate levisi pieneen maalaisyhteisöön kuin kaikkensa aatteen puolesta antavan räätäli Halmeen (Timo Tuominen) tai ammattilaispuhujan Eetu Salinin (Petri Liski) vakuuttelut. Yhtä voimallisesti elettiin ja toimittiin valkoisellakin puolella. Ellen Salpakari (Katariina Kaitue) oli juuri niin napakka ja kiihkomielinen kuin pitikin. Ja myöhemmin hänen poikansa Ilmari (Pyry Nikkilä) edisti kaikin tavoin valkoisten aatemaailmaa.
Esitys on samalla kertaa raju ja rakentava, ravisteleva ja rakastettava. Maijala ei näytelmällisillä ratkaisuilla halua painottaa miten paljon meidän aikamme muistuttaa menneitä vuosikymmeniä. Pakostakin mieltä jäi vaivaamaan uskallammeko uskoa Alma Koskelaa, joka keinutuolistaan käsin muistutti :”Ei ole vielä aamutonta yötä ollut”.
Sain lipun Kansallisteatterista.
-------------------------------------------
Leena-Maijan blogia voi seurata ja hänen arvioitaan esityksistä osoitteessa lmmummi.blogspot.com.