Pitäjänmäki-päivä 7.9.2025

Perinteistä Pitäjänmäki-päivää vietettiin lämpimänä syyssunnuntaina 7.9. 2025 klo 12-15. Pitäjänmäen urheilukentän ja kirjaston ympärille levittäytyi suuri joukko paikallisia yhdistyksiä ja yrityksiä ja muita toimijoita, puolueita sekä seurakunta esittelemään työtään ja tapahtumiaan.

Pitäjänmäen Tarmo järjesti lapsille juoksukilpailut urheilukentällä ja paikallinen VKP toi autonsa esiteltäväksi. Kirpputori ja ruokakojut kuuluivat myös päivään. Apulaispormestari Reetta Vanhanen avasi tapahtuman ja toi kaupungin tervehdyksen. Päivän musiikista vastasivat bändit Moonshine Machine, Kellarin valot ja Nerida. Nuorisoseura Karjalan nuoret esittivät kauniissa kansallispuvuissa kansantansseja ja kutsuivat myös yleisöstä rohkeimmat mukaan.  Pelle Täpätä viihdytti lapsia ja teki heille ilmapalloista hauskoja eläimiä. Kirjasto oli myös avoinna ja kaupungin suunnittelijat esittelivät peruskoulun, kirjaston ja nuorisotalon uudisrakentamista sekä muita ajankohtaisia kaavahankkeita, mm. Valion ja Patterimäen alueella.

Pitäjänmäen Eläkkeensaajien tiskillä poikkesi myös moni ikäihminen keskustelemaan ja tehotiimi Sisko Seppä, Leena Pälviä ja Pirjo Virtanen jakoivat uutta esitettämme ja syksyn Tapahtumakalenteria. Kiinnostuneita riitti, joten toivottavasti saimme houkuteltua myös uusia jäseniä yhdistyksen toimintaan!

Pitäjänmäki-päivän musiikista vastasivat bändit Moonshine Machine, Kellarin valot ja Nerida. Kuvat tapahtumasta Jussi-Pekka Lappi.